sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

KORKATTUKESÄ

Se on sitte koulut loppu ja lomat alakanu, niin rouva tämän asian aatteli eilispäivänä ku noita juhulijoita oli kujilla, toreilla ja kaduilla. TorinKulmaankin tuli eskarinsa ja koulunsa päättänyt käymään, josta rouva ja herra olivat kovastikki onnellisia. TorinKulmalla ei niin kovasti tapahu mittää ja sillonku jottai tapahtuu se onki ihan mainihtemisen arvonen juttu.

Ihan jo torstaipäivänä alako valamistelut lautantakipäivää varten, rouvaki yritti hääriä mahottomasti, ainaki omasta mielestään, ei rouva toisten mieltä tiijä, ei sinnepäinkää, mutta ku oman mielesä tietää niin se on jo palijon  se.

Perjantakina rouva ja herra ampas aikasi ylös. Tottakai aikasi, ku piti lähteä kirpparille ja kauppaan ja vielä piti poikamiesboksissa laittaa asioita kuntoon, ku ihan juhulatki on. Kirpparille ihan sen vuoks ku meijän kaupungissa o sellanen ihana kirppari ja ihana Maiju siellä häärimässä. Rouva on kovastikkin tykästyny tähän kirppariin ja muisti, jotta siellä on jollonki nähäny lasten syöttötuoleja. Monestihan käy ku jollonki on jotai ollu niin ei sitte se jollonki jäläkee ennää ookkaa. Ei sitte muutaku kepakot kainaloon ja menoks, eihän rouva nyt ihan sinneasti kepakoilla kävelly, ei sinnepäinkään autolla sinne mentiin ja kepakot pakattiin kyytiin.

Vastaanotto oli yhtäihana kuin ennenkin ja kun kirppari on vielä siisti ja tilava niin on siellä mukava  pyörähtää jos vaikka jotain löytyisi ja nythän sieltä löyty ihan mahtavan ihana syöttötuoli. Rouva rakastu siihen oitis, eikä se ollu ees hinnalla pilattu. Kerrassaan hyvät kaupat ja päälle vielä hyvät mustikkapiirakka kahavit, mitäpä sitä ihiminen muuta tarttookaa...

Sitä rouva on kovastikki miettiny, jotta miks sitä tuolia sanotaan syöttötuoliks vai sanotaanko??? onko rouva vaa keksiny sille noin typerän nimen? No rouva mietiskelöö nyt sitte sitä, pittäähän sitä olla jottai mietiskeltävää.

Sitte viimein koitti lauantaki aamu ja kullanmurujen tulopäivä jota rouva ootti ku kuuta nousemaan. mikshän sitä noin ruukataan sanoa??? ja kas ootus palkittiin ja muruset tulivat. TorinKulmalla oli aamuki hääritty ihan ku jouluaattoaamuna konsanaan, se oli niin merkittävä päivä <3

TorinKulmalla oli mahottoman mukavaa kun oli isompaa ja pienempää väkeä tuvassa ja pientä sipinän kuiskailun kyselyä, onko Liikennepuisto jo auki...??? Mummittelu rouva tykkää niin mahottomasti tuosta Liikennepuistosta, joka on oikea helmi lapsille ja ihan sitte aikuisillekki ku lapsilla on hauskaa. Lapset polkivat autoilla  hikipäässä ja aikuiset paleli kovassa tuulessa oottaessaan. Mutta ihanaa se on tottavie ku KESÄ ON KORKATTU LIIKENNEPUISTOSSA!!!

Niin se juhulaviikonloppu mennä tomahti äkkiä ja nyt sitte on jo sunnuntai ja huomenissa alakaa uus viikko ja ensimmäinen kesälomapäivä ainaki koululaisille ja monille muillekkin.

Kaikille juhulijoille TorinKuluman väki toivottaa onnea ja menestystä elämässä ja kaikille lomalaisille hyvvää lommaa ja työniloa sellasille jotka alottaa huomenissa uuventyön!

Tuossa kuvissa viimeisinpänä, muttei vähäisimpänä on sitte kuva rouvan vaaleanpunaisesta paijasta. Rouva kuvas vaa paijan se on rouvan mielestä paremman näkönen roikkumassa henkarissa ku rouvan päällä kuvassa, vai mitensenymeni???







1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nätti paita :) Täytyis tulla katsomaan joskus sitä teidän kirpparia, näyttää tosi kivalta, mitä olen kuvia nähnyt :)

T. Seija