sunnuntai 13. syyskuuta 2015

RAITEITA

Heipsan keikkaa täältä TorinKulmalta!

Elämä on vähän päässyt raiteilleen, rouva ei enää ole niiiin kauhean kipeä eikä särkylääkkeistä ihan sekopää, elikkä elämä menee taas suht entiseen malliinsa.

Onhan tässä ollutkin ihan tarpeeksi kipua ja tuskaa, saa välillä helpottaakkin, niin rouva kyllä jo ajattelee.

Yks päivä rouva ja herra otti ja lähti murusia paimentamaan. No, ei näitä nyt niin kovasti tarvitse paimentaa, mutta olla läsnä kuitenkin. Iskä ja äiskä lähtivät Nyytin kanssa jonnekkin niin rouva ja herra pääsivät rinssin ja rinsessan kanssa touhuamaan kaikenlaista mukavaa. Ihan ensiksi käytiin Hesessä syömässä, kun saatiin toiset väki lähtemään. Hesessä oli hyvä ruoka, mutta se odotus nälkäisille, se on pitkä. Ei rouva missään ole törmännyt mualla sellaiseen, että pitää puolituntia odottaa ruokaa. Rinssi ja rinsessa jo kyselivät moneen kertaan, milloin se ruoka tulee ja taisi siinä mummin ja papankin aika tulla kovastikin pitkäksi. Ruokaa kuitenkin tuli ja masut täyteen sehän oli pääasia.

Rinssin uusi harrastus oli eka kertaa ja sinnehän mentiin ihan koko sakki, ei niin että olis rinssi sinne vaan viety, ei koko porukalla sekaan vaan. Rinsessakin pääsi mukaan, vaikka harraste oli ajateltu vaan rinssille, mutta olihan siellä mukana muitakin rinsessoja. Nyt on uusi harrastus rinssillä ja rinsessalla ja kumpikin on kovasti onnellisia. Samoin on mummi ja pappa. Mummillakin elämä aukes ihan uusiin suuntiin, kun sai olla lasten ilossa mukana.

Ihmeesti tuollainen erilainen päivä piristää ja tuo uutta puhtia. Täällä kun TorinKulmalla istuu ja yrittää jotain kästöitä värkätä meinaa olla seis koko aivotoiminta ja koko akka. Tartteis varmaan useamminkin olla jotain erilaista.

Rouva vaan on niin koti-ihminen, ettei osaa oikein lähteä minnekkään eikä milloinkaan. Aina se ei ole hyvä asia, joskus vaan. Herra taas olisi kyllä enemmänkin menossa, mutta joutuu rouvan takia könöttämään kotosalla, voi herra parka, ihan sääliks herraa käy.

Sisustuslehtiä rouva on selaillut kovastikin, on sinistä ja vihreää paljon esillä. Ei rouva osaa sanoa, olisiko ne rouvan värejä... ei varmaankaan niin rouva sen ajattelee. Vosihan sitä jotakin väriä olla kotona muutakin kuin mustaa ja valkoista, mutta mikä se sitten on mistä tykkäis pitemmän aikaa kuin viikon??? Kas siinä pulma.

Pipsukka käväs tässä yks päivä rouvaa piristämässä ja toi kauniin kukan, tiesi, että rouva tarvitsee jotain väriläiskää elämäänsä  <3 Kiitos <3

Tulevalla viikolla rouva on taas vähän työelämässä mukana. Työ on hyvin leppoista, ei rasita rouvaa, päinvastoin antaa piristystä päiviin. Ainahan sitä saa uutta ajateltavaa toisten ihmisten kanssa.

Kaikkea hyvää kaikille ihqu ihanille <3






Ei kommentteja: