TorinKulman rouva ja herra ovat olleet niin menossa ja meiningeissä, että jaksut blogin kirjoittamiseen ovat olleet minimaaliset. Rouvalle kun sitten tuli vielä kamalat kivut ihan joka paikkaan. TAYS:in lekuri sano, jotta laittaa kipukohtaan kylmää, no laittaa nyt kylmää kipukohtaan, kun jokapaikka on kipeä. Laittaisko herneitä yhteen ja sipulia toiseen ja kruunusekotusta kolmanteen jne... tai sitten mennä jonnekkin no, ei rouva kyllä järveen mee, ei sinnepäinkään se on jo liikaa se.
Nyt kuitenkin on jo helpompi olo, lääkkeitä niin paljon, että on pienessä pilvessä koko ajan, niin ei huomaa edes kipuja ja kai niiden lääkkeiden pitäisi jotain kipua viedä poiskin...
Rouva ja herra olivat elokuun työhommissa ja siinä vierähti yksi kuukausi ihan noin vaan. Työ oli niin kivaa (voiko työ olla kivaa??? voi se) että oli ilo lähteä joka päivä. Rouva niiiin tykkää tuosta ihanasta paikasta ja ihanista ihmisistä siellä. Herralla oli ihan yhtä hyvä työpaikka kuin rouvallakin, eri paikassa, vaikka olisihan rouva voinut olla herran kanssa samassakin työpaikassa, ei se mitään olisi haitannut, rouva kun tykkää olla tuon TorinKulman herran kanssa.
Se vähä mitä on liikuttu, on aina menty jostain syystä paikkoihin, jotka ovat kulta-aikansa jo eläneet ja ovat jo loppumatkaa kulkemassa, surullisia katsottavia. Lieneekö sitten rouvan ja herran elämässäkin kulta-ajat takanapäin ja surullinen hylätyksi ja pois revittäväksi tuleminen tulevaisuutta, tiedä häntä... Ei rouva nyt ihan vielä halua romukoppaan, eikä hajotettavaksi, eikä hyljätyksi, ei kyllä rouva haluaa vielä jatkaa onnellisena ja iloisena eteenpäin.
Onneksi Keuruun varuskunnassa rouva ei ottanut kuvia, se se vasta surullinen näky oli. Muutama vuosi sitten kun aikamiespoika oli siellä, varuskunta eli onnellista ja iloista elämää alokkaittensa ja vähän pitemmälle päässeitten varusmiestensä (tai mitä lienee, upseereita?) kanssa. Nyt ei ole kuin muistot ja rapistuneet rakennukset, surullista.
Lapsenlapset tuovat elämää, vaikka hieman kaukana ovatkin. Rouva elää jokapäivä heidän kanssaan ajatuksissa... kun ei muuten ihan jokapäivä voi olla läsnä. Se kun kullannuppuset sanovat: kyllä minä rakastan mummia ihan maalimanympäri ja minulla on ollut niiiiin kovasti ikävä, se on sitä jotain, jonka haluaa säilyttää sydämessä, muistoissa...
Rouvalla todettiin sitten vielä Addisonin tautikin. Kyllähän rouva teki ihan jo kuolemaa, kun tuollainen kortti pitää aina olla mukana, ei siitä mihkään pääse, mielessä pyöri jos jotakin ajatusta. Jos lääkkeet unohtuu, mitä sitten...??? Ei rouva sitä kyllä pitkään jaksanut pähkäillä surra eikä pohdiskella, ei, muuta kuin lääkkeitä naamariin ja unohtaa koko juttu.
Uusi viikko on alkamassa ja sen mukana tulee taas uudet kujeet niin TorinKulmalle kuin teille ihanillekin.
Viikolla rouva lähteen herran kanssa mummittelupaikkaan. Rouva odottaa ja laskee öitä... siinähän se aika menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti