sunnuntai 13. syyskuuta 2015

RAITEITA

Heipsan keikkaa täältä TorinKulmalta!

Elämä on vähän päässyt raiteilleen, rouva ei enää ole niiiin kauhean kipeä eikä särkylääkkeistä ihan sekopää, elikkä elämä menee taas suht entiseen malliinsa.

Onhan tässä ollutkin ihan tarpeeksi kipua ja tuskaa, saa välillä helpottaakkin, niin rouva kyllä jo ajattelee.

Yks päivä rouva ja herra otti ja lähti murusia paimentamaan. No, ei näitä nyt niin kovasti tarvitse paimentaa, mutta olla läsnä kuitenkin. Iskä ja äiskä lähtivät Nyytin kanssa jonnekkin niin rouva ja herra pääsivät rinssin ja rinsessan kanssa touhuamaan kaikenlaista mukavaa. Ihan ensiksi käytiin Hesessä syömässä, kun saatiin toiset väki lähtemään. Hesessä oli hyvä ruoka, mutta se odotus nälkäisille, se on pitkä. Ei rouva missään ole törmännyt mualla sellaiseen, että pitää puolituntia odottaa ruokaa. Rinssi ja rinsessa jo kyselivät moneen kertaan, milloin se ruoka tulee ja taisi siinä mummin ja papankin aika tulla kovastikin pitkäksi. Ruokaa kuitenkin tuli ja masut täyteen sehän oli pääasia.

Rinssin uusi harrastus oli eka kertaa ja sinnehän mentiin ihan koko sakki, ei niin että olis rinssi sinne vaan viety, ei koko porukalla sekaan vaan. Rinsessakin pääsi mukaan, vaikka harraste oli ajateltu vaan rinssille, mutta olihan siellä mukana muitakin rinsessoja. Nyt on uusi harrastus rinssillä ja rinsessalla ja kumpikin on kovasti onnellisia. Samoin on mummi ja pappa. Mummillakin elämä aukes ihan uusiin suuntiin, kun sai olla lasten ilossa mukana.

Ihmeesti tuollainen erilainen päivä piristää ja tuo uutta puhtia. Täällä kun TorinKulmalla istuu ja yrittää jotain kästöitä värkätä meinaa olla seis koko aivotoiminta ja koko akka. Tartteis varmaan useamminkin olla jotain erilaista.

Rouva vaan on niin koti-ihminen, ettei osaa oikein lähteä minnekkään eikä milloinkaan. Aina se ei ole hyvä asia, joskus vaan. Herra taas olisi kyllä enemmänkin menossa, mutta joutuu rouvan takia könöttämään kotosalla, voi herra parka, ihan sääliks herraa käy.

Sisustuslehtiä rouva on selaillut kovastikin, on sinistä ja vihreää paljon esillä. Ei rouva osaa sanoa, olisiko ne rouvan värejä... ei varmaankaan niin rouva sen ajattelee. Vosihan sitä jotakin väriä olla kotona muutakin kuin mustaa ja valkoista, mutta mikä se sitten on mistä tykkäis pitemmän aikaa kuin viikon??? Kas siinä pulma.

Pipsukka käväs tässä yks päivä rouvaa piristämässä ja toi kauniin kukan, tiesi, että rouva tarvitsee jotain väriläiskää elämäänsä  <3 Kiitos <3

Tulevalla viikolla rouva on taas vähän työelämässä mukana. Työ on hyvin leppoista, ei rasita rouvaa, päinvastoin antaa piristystä päiviin. Ainahan sitä saa uutta ajateltavaa toisten ihmisten kanssa.

Kaikkea hyvää kaikille ihqu ihanille <3






sunnuntai 6. syyskuuta 2015

28 PÄIVÄÄ

28 päivää on TorinKulma ollut hiljainen sano feispuukki.
TorinKulman rouva ja herra ovat olleet niin menossa ja meiningeissä, että jaksut blogin kirjoittamiseen ovat olleet minimaaliset. Rouvalle kun sitten tuli vielä kamalat kivut ihan joka paikkaan. TAYS:in lekuri sano, jotta laittaa kipukohtaan kylmää, no laittaa nyt kylmää kipukohtaan, kun jokapaikka on kipeä. Laittaisko herneitä yhteen ja sipulia toiseen ja kruunusekotusta kolmanteen jne... tai sitten mennä jonnekkin no, ei rouva kyllä järveen mee, ei sinnepäinkään se on jo liikaa se.

Nyt kuitenkin on jo helpompi olo, lääkkeitä niin paljon, että on pienessä pilvessä koko ajan, niin ei huomaa edes kipuja ja kai niiden lääkkeiden pitäisi jotain kipua viedä poiskin...

Rouva ja herra olivat elokuun työhommissa ja siinä vierähti yksi kuukausi ihan noin vaan. Työ oli niin kivaa (voiko työ olla kivaa??? voi se) että oli ilo lähteä joka päivä. Rouva niiiin tykkää tuosta ihanasta paikasta ja ihanista ihmisistä siellä. Herralla oli ihan yhtä hyvä työpaikka kuin rouvallakin, eri paikassa, vaikka olisihan rouva voinut olla herran kanssa samassakin työpaikassa, ei se mitään olisi haitannut, rouva kun tykkää olla tuon TorinKulman herran kanssa.

Se vähä mitä on liikuttu, on aina menty jostain syystä paikkoihin, jotka ovat kulta-aikansa jo eläneet ja ovat jo loppumatkaa kulkemassa, surullisia katsottavia. Lieneekö sitten rouvan ja herran elämässäkin kulta-ajat takanapäin ja surullinen hylätyksi ja pois revittäväksi tuleminen tulevaisuutta, tiedä häntä... Ei rouva nyt ihan vielä halua romukoppaan, eikä hajotettavaksi, eikä hyljätyksi, ei kyllä rouva haluaa vielä jatkaa onnellisena ja iloisena eteenpäin.

Onneksi Keuruun varuskunnassa rouva ei ottanut kuvia, se se vasta surullinen näky oli. Muutama vuosi sitten kun aikamiespoika oli siellä, varuskunta eli onnellista ja iloista elämää alokkaittensa ja vähän pitemmälle päässeitten varusmiestensä (tai mitä lienee, upseereita?) kanssa. Nyt ei ole kuin muistot ja rapistuneet rakennukset, surullista.

Lapsenlapset tuovat elämää, vaikka hieman kaukana ovatkin. Rouva elää jokapäivä heidän kanssaan ajatuksissa... kun ei muuten ihan jokapäivä voi olla läsnä. Se kun kullannuppuset sanovat: kyllä minä rakastan mummia ihan maalimanympäri ja minulla on ollut niiiiin kovasti ikävä, se on sitä jotain, jonka haluaa säilyttää sydämessä, muistoissa...

Rouva on nyt hieman surumielinen, antakaa ystävät anteeksi rouvalle tämä surumielisyys, ehkä jonakin päivänä rouva on sitten ilomielinenkin, eihän sitä koskaan tiedä. Ei rouva nyt sitä tarkoita, että rouvasta ihan kevytkenkäinen tulisi, ei sinnepäinkään, kunhan sellainen iloinen mieli saisi vallata koko rouvan.

Rouvalla todettiin sitten vielä Addisonin tautikin. Kyllähän rouva teki ihan jo kuolemaa, kun tuollainen kortti pitää aina olla mukana, ei siitä mihkään pääse, mielessä pyöri jos jotakin ajatusta. Jos lääkkeet unohtuu, mitä sitten...??? Ei rouva sitä kyllä pitkään jaksanut pähkäillä surra eikä pohdiskella, ei, muuta kuin lääkkeitä naamariin ja unohtaa koko juttu.

Uusi viikko on alkamassa ja sen mukana tulee taas uudet kujeet niin TorinKulmalle kuin teille ihanillekin.

Viikolla rouva lähteen herran kanssa mummittelupaikkaan. Rouva odottaa ja laskee öitä... siinähän se aika menee.