lauantai 23. toukokuuta 2015

TOUKOKUU 2015

TorinKulmalla on kaikesta huolimatta yritetty elää normielämää surusta huolimatta, aina se ei ole kyllä onnistunut, koska päivistä jää kuitenkin niin paljon puuttumaan, monta Vanhan Herran luona käyntiä ja hänen asioidensa hoitoa. Kolme Vanhan Herran viimeistä viikkoa meni sairaalassa ja kaksi maailman ihanimmassa hoitokodissa, todella kodissa, sydämellä ja ammattitaidolla hoidettuna ja ihmisenä pidettynä, ei vanhuksena jota on pakko hoitaa. Siitä rouvan mieli on iloinen. Vanha Herra ei aina ees ite ymmärtäny, jotta voiko näin hyvää paikkaa olla ja kysyikin, jotta onko isän hoitaja tyttö loukkaantunut, kun hän vaihtoi parempiin hoitajiin... Ei, ei ja ei isän tyttö ei loukkaantunut, koska isän tyttö oli saanut niinkuin lottovoiton, kun sai tuon paikan rakkaalle isälleen. Vanha Herra ei vaan ehtinyt nauttia uudesta hoitokodistaan kuin kaksi viiikkoa.

Tärkeitä asioita on tuossa matkanvarrella päässyt hukkumaan tietokatkokseen tai bittikatkokseen, sitähän rouva ei tiijä mikä katkos oli, mutta hautauslupa jäi jonnekkin katkokseen. Rouva sitä ihmettelemään kun hautauspäivä lähenee ja soittelemaan paikkaan jos toiseen. Selvisihän sitten viimemetreillä, että jompikumpi katkos oli tapahtunut. Lupa kyllä sitten tuli.

Hautaan siunaus oli rouvan ja koko perheyhteisön mielestä se maailman kaunein. Kevät tuuli, lintujen kuoro, auringon lämmittävät säteet ja Vanha Herra Rouvansa vierellä. Ihana pappi ja suntio. Eihän sitä muuta voisi rakkaan viimeiselle matkalle toivoa.
Kukkalaite oli kaunis, sellainen kuin olimme ajatelleet, koko perheyhteisöltä yhteinen. Mummittelupaikan nuorirouva oli sen tilannut ja onnistunut täydellisesti.

Mummittelupaikassa muisteltiin Vanhaa Herraa, siellä oli Vanhan Herran kuva, valkoiset kukat ja kynttilä palamassa. Mummittelupaikan nuorirouva oli hoitanut tarjottavat. Iso hali kiitos ihanalle nuorelle rouvalle <3

Sukulaisiakin varmaan olis tullu, jos vaan olis ilmoitellut sinne ja tänne, mutta mitä sukulaisilla, jotka eivät eläissä välitä, turhahan sitä on haudalle tulla krokotiilin kyyneliä itkemään. Eipä niillä taida omatunto puhdistua, eipä rouva tuotakaan asiaa tiijä, ei oo tarvinnu pohtia, kun ei oo menny minnekkää sitä ees paikkaamaan.
Sen rouva tietää, jotta rouva on hoitanut omat vanhempansa niin, jottei mitään katumista tuu, ei sitten Vanhan Rouvan, hän on nukkunut pois jo 12 vuotta sitten, eikä nytkään Vanhan Herran takia, ei, rouva on kyllä kaikkensa tehnyt ja auttanut, enempään ei kukaan pysty.

Eihän ToriKulman elämä toki näin surullisissa asioissa ole kahtaviikkoa mennyt. Onhan siinä ollut toki iloakin. Nämä ihnaiset miljoonakertaamaailmanympärimummiarakastavat ovat antaneet niiiiin paljon TorinKulman väelle.

Paljon on mummittelupaikassa käyty, onneksi on ollut 8 vuotissynttäritkin tässä välillä ja niitäkin on juhlittu oikein kunnolla ja kahteen kertaan....

Lapset ovat vaistonneet rouvan surun ja ovat olleet sitten sen mukaan vieläkin suloisempia mitä normaalisti ovat. Pikkuipsukin hymyilee ja juttelee mummille salaisuuksia, ja mummi on tosi ylpeä, kun mummille voi kertoa jo ihan pikkuisena salaisuuksia.

Salaisuuksiahan on ja niitä tulee olemaan, mummin ja lapsosten välillä, ei kaikkea kerrota äiskälle ja iskälle, ei, kyllä pieniä salaisuuksia täytyy olla, koska se on niiiin jännää.

Kaikille ihanille nautinnollista Helluntai-viikonloppua <3




lauantai 16. toukokuuta 2015

KIITOS

                     TorinKulman jäljelle jäänyt perheyhteisö 
                     kiittää sydämestään kaikkia Teitä Ihania,
                     jotka olette myötäeläneet 
                     suuressa surussamme. 







torstai 14. toukokuuta 2015

SURU

TorinKulman hiljaisuus johtuu surusta, kipuna tuntuvasta ikävästä, kyyneleistä.

TorinKulman Vanha Herra sai kutsun ajasta iäisyyteen viime viikolla, TorinKulman jäljelle jäänyt perheyhteisö suree menetystä rakkaasta ihanasta Vanhasta Herrasta. Joka hetki ei osaa ajatella, että hyvä näin, Vanhan Herran ei tarvinnut kärsiä, ei kipua, ei tuskaa. Hän sai lähteä rauhassa nukkuessaan rakkaansa luokse.

                                          Heittäkää hiljaa 
                                          arkulle multaa
                                          siellä on Isä,
                                          siellä on kultaa <3



Lämmöllä ja rakkaudella Vanhaa Herraa muistaen

TorinKulman rouva ja herra
Aikamiespoika
Mummittelupaikan väki