tiistai 31. maaliskuuta 2015

TUNTI HUKASSA

Onha se viikko tai ehkä kakskin vierähtäyt niin siellä teillä ihanilla kuin täällä TorinKulmallakin. Ei rouva oikein tiijä mihin se on mennyt se aika, mutta olokoot nyt sitte missä haluaa, mitäs se rouvalle oikeastaan kuuluu, ei sitte yhtää mittää. Tai voiha se tietysti sen verran kuulua, jotta rouva on taas viikon tai kaks vanhempi ja se kyllä kauhistuttaa rouvaa ihan kauhea kamalasti.

Viime viikonloppunaki meni taas yks tunti ihan hukkaan, ku noita kelloja piti siirrellä sinne ja tänne. Rouva kyllä sepusti kauheasti herralle, jotta sitä siirretään taaksepäi, jotta tulloo yks tunti enemmän aikaa nukkua. Rouva ku eli jo ihan syksyssä, oli elänyt pääsiäiset ja juhannuksetki tuossa noin vaa yks kaks. Eikä rouva ees huomannu, jotta muuttolinnut on tullu taas torille, ku kevät on koittanu, se vaan pääs jotensaki rouvalta unohtumaa.

Yks ilta rouva eli nuoruuttaan uuvestaan. Rouva otti ja kuunteli kaikki Rantamäen Merjan levyt ja pääsi takasi jonnekki kauas vuosien taakse. Rouva kun tunsi tuon Merjan jo ennen suurta tähteyttä ja vielä tähteyden jälkeen rouva oli palijo Merjan kanssa, kun nuo meijän tyttöset synty melkee sammaan aikaan ja heistä tuli bestikset. Ilta siinä vierähti, mutta hyvähän se oli ku herra sai kahtoa nelijät uutiset sinä iltana. Kumpiki oli kovasti tyytyväisiä nukkumaan mennessä niin rouva ku herraki.

Onhan rouva ollu kauhean palijon onnellinen, ku perheyhteisöön on syntynyt mummelille kolmas kullannuppu.

Kaikki nuppuset oli lauantaki päivänä tervehtimässä vanhaa herraa ja samalla olivat TorinKulmallakin. Vanhan herran luona nautittiin ropsua mansikkahillon ja kermavaahdon kans ja kaikille maistu oikeen hyvin nuo herkut. Vanhalla herralla on nyt sitte kuva seinällä missä pikku prinsessa 17 päivää on vanhan herran sylissä. Onnen kyynel siinä vierähti vanhan herran poskelle ja kyllä rouvalla syrämessä sykähti oikein kunnolla. Onhan siinä pitkä matka 86 vuotta ja risat 0 vuoteen. Monta askelta on vanha herra ehtinyt ottaa, niin työelämässä kuin lenkillä ollessakin.

Rouva oli niin kovasti onnellinen, kun näki vauvan äidin suunnattoman rakkauden pientänsä kohtaan. Koko perhe nautti uudesta tulokkaasta.

Rouva hyysäsi ja hipelöi vauvelia ihan koko ajan. Herra oli kokkina, autonkuljettajana, tiskarina, passarina ja mitä nyt kaikkea muuta kuuluu tälläiseen perheyhteisön päivään. Herra kyllä kiitettävästi selvisi kaikesta.

Rouva ei oikein tainnut mummittelusta selvitä 10+ kun pikkuneitiN sanoi, jotta vauva olis paljon kauniimpi äitin sylissä. Lieneekö pikku mustasukkaisuutta mummista, eipä tuota tiedä, mutta niin ainakin mummi tuon asian toivoisi olevan, jotta mummi olisi niin rakas, jotta pitäs olla vähän palijon mustis.

Hyvää alkavaa pääsiäisviikkoa jokaiselle ihanalle ja vielä ihanampaa pääsiäistä. Rouva nyt toivottaa jo pääsiäisetkin valamiiks ku sitä ei ossaa sanoa, toivottaako rouva niitä sitte ollenkaa jos se ei nyt tapahu. Rouva voi unohtaa vaikka koko pääsiäisen. Rouva tahtoo unohella asioita, ku niitä tuntuu olevan niin kovasti palijon tuolla rouvan pääkopassa.










perjantai 20. maaliskuuta 2015

EI SENSUROITU

Onhan sitä TorinKulman rouva jo useamman lokijutun väsänny, mutta sentsuuri on aina niihin iskeny. Ny rouva ei anna sentsuurin iskeä, sentsuuri ei oo TorinKulmalla just ny.

TorinKulmalla on eletty ilon aikaa, pienen pienen tyttösen syntymän johdosta. Ihanainen Alisa Anneli tuli maailmaan vajaa pari viikkoa sitten. Rouvalla oli joku etiäinen iltapäivällä ku vanhaherra tuli sairaalareissulta, jotta illalla varmaan tulloo lähtö ja niinhän se tuli. Ei se mikkäää tulloo oo kun sai lähteä, rouva oli siitä tosi mielissään kun sai mennä kahden murusen luokse. Rouvalla oli "synnytyslaukku" ainaki kolomeviikkoa pakattuna ovipielessä :)

Siitä vaan tulipi sittenni onkelma ku rouva oli luvannu murusille, jotta askarrellaan ku äiskä ja iskä ovat vauvaa synnyttämässä ja kuinkas ollakaa, rouva ei oikei pysyny vauhissa mukana, yöllä ku mentiin niin askartelut jäi... siitä tuli sitten viikon päästä vauvan tuoksuja tuoksutellessa pientä sanktiota mummille, kun askartelut jäivät. Mummi lähtee sitten huomenissa askartelemaan murusten kanssa ja saa kyllä nyysätä vähän sitä ihanaa vauvan tuoksuakin samalla.

Askarteluna oli tarkotus maalata mukeja ja laseja sellasilla maaleilla, jotka soppii sitten ihan oikeaan käyttöönkin. Niitä nyt sitten huomenissa tehhään het sitte urakalla.

Vanhaherra on vähän palijon sairastellu ja rouvalla on ollu tosi paha mieli. Rouva on itkeskellyt aikasta palijon.

Ristiriitasia tunteita uuden elämän syntymä ja vanhan ihmisen pois hiipuminen... ei vanhaherra ole vielä pois hiipunut, ei sinnepäinkään. Vanhaherra oottaa kesää ja on jo käynyt muutaman kerran pienellä happilenkillä "mersunsa" kanssa. Ei vanhaaherraa enää iliman "mersua" ulos päästetä, se täytyy olla turvana. Vanhaherra on vaan sellanen lenkki-ihiminen, jotta raitisilima ja liikunta on sille niin kovin tärkeää. Ei oo tyttö tullu issäänsä.....ei

Rouva ei oo oikein jaksanut tehä ees tikutuksia, eikä mittää muutakaa järkevää eikä ees järjetöntä.

Rouvalla on onneks ystävä, joka välillä ottaa rouvaa niskasta kiinni ja vie jonnekkin vähän tuulettumaan. Ei rouva olis tuulettunu ees partsilla iliman Pipsukkaa.

Ny rouva alakaa pakkaamaan, pittäähän siellä olla kantamus tavaraa mukana kun reissuun lähtöö, vaikka vaan päiväks.

Hyvvää viikonloppua kaikille suloisille <3 Rouva muistaa teitä lämmöllä.






lauantai 7. maaliskuuta 2015

SEISAHTUNUT AIKA

TorinKulmalla on aika seisahtanut, rouva on hermoraunio ja herra yrittää parhaansa mukaan rouvaa rauhottaa, välillä paremmalla ja välillä vähän huonommalla tuloksella.

Vaikka rouva on kuin tulisilla hiilillä, silti aika takoo paikallaan. Ei mee eteen ei taakse.

Rouvalla on tunneli edessä, jota ei oo louhittu vielä loppuun saakka, pelkkää pimeyttä edessäpäin. Ei näy valoa tunnelin päässä.

Maanantaki aamuna puurolla herra lausuhe, ny on maanantai ja kohta on taas torstai. TorinKulmalla on vaan maanantaki ja torstaki, muut päivät on hukkunu jonnekkin sumuun tai ei rouva nyt oikein tiijä minne mutta menny ne jonnekki on. Kai joku viisaampi ku rouva osais sen selittää, mutta rouva ei.

Nyt taitaa sitte olla jo lauantaki, ei rouva ny oo siitäkää ihan varma, mutta luultavasti, ku telkkarista tulloo jonku etsivän tutkimuksia ja rouva niitä seuraa aina kun on mahollista. Ei rouva ossaa sanoa, onko nyt mahollista kahtoa loppuun tai alkuakaan. Rouva ku oottaa soittoa, jollon rouva lähtöö joko sinne tai tänne. Riippuu siitä mitä se pienokainen päättää tehä. Tulla tänne maalimaan tännään vaiko vasta huomenna tai... ei niitä pienokaisia tiijä. Tulloovat ku tulloovat. Siitä rouva on onnellinen, jotta pieniä vauvelia tulloo maalimaan ja rouvasta tulloo kolomosmummeli.

Aikamiespoika pääs haaveilemaansa työhön ja siitäki rouva on kovasti onnellinen. Joskus voi sattua huonoa ja hyvvää ihan yhtäaikaa. Sen huonon keskelle tulloo yhtäkkiä joku immeinen ja tuo ilosanoman noin vaa yks kaks. Tälläkertaa se ilosanoma koski aikamiespoikaa ja työtä, josta aikamiespoika kovasti tykkää.

Vanhan herran huonoilla asioilla oltiin, kun ilosanomia kuultiin aikamiespojalle. Vanha herra kun on jo aika vanha ja yks sun toinen vaiva on alakanu vanhaa herraa vaivaamaan. Vanha herra vaan haluais ainavaan lenkille ja oottaa kevättä ja sauvakävelyä. Ei sitä ossaa sanoa sauvakäveleekö vanha herra enää tänä kevväänä, eihän sitä kukkaa tiijä elämääsä eteenpäi. Ei rouva eikä kukkaa muukaa.

Vanha herra on nyt sairaalahoijossa, sai sellasen kuumeen, jotta oli ihan turhaa koittaa sitä kotona hoitaa. Vanha herra on rouvalle tosi rakas ja rouva haluaa vanhan herran parasta jatkuvasti ja ainavaan. Siks vanha herra asuukin täällä lähellä TorinKulmaa, jotta rouva ja herra saa auttaa vanhaa herraa ainaku vanha herra apua tarttoo. Nyt vanha herra tartti apua ja rouva ja herra veivät vanhan herran lääkärin pakeille ja lääkäri oli sitä mieltä, jotta vanhan herran paikka on ihan osastohoijossa.

Vanha herra on ihan tyytyväinen oloonsa, ku tietää, jotta häntä hoijetaan hyvin. Rouvakin on tyytyväinen hyvvään hoitoon. Ei rouva oo koskaan täällä TorinKulman kaupungissa huonoa hoitoa saanu, ei ite eikä muutkaa peheyhteisön väki.

Rouva toivottaa kaikille hyvvää viikonloppua ja sitte taas hyvvää maanantaita ja torstaita <3

Ootte kaikki ihania ku jaksatte täällä näitä kuulumisia käyvä lukemassa. Joskus kuulumisia tulloo tiuhaan ja joskus harvakseltaan, mutta tulloo kumminki....