keskiviikko 22. lokakuuta 2014

WAUTSI MIKÄ PÄIVÄ

Rouva teki tänään ihan ite päätöksen lähteä tuonne Itä-kaupunkiin soppailemaan. Niin rouva sitten tekikin.
Ei rouvalla nyt muuta ollu mielessä, kunhan saa käyvä kaikissa kaupoissa ihan yksin, eikä kukaan hengitä niskaan.

Rouvalla oli niin kova vauhti päällänsä, ettei tiennyt mistä alottaa. Meni sitten Myllyrantaan ja sinne uuteen YOUR putiikkiin. Putiikki on avattu ihan tässä lokakuussa ja meno on sielläkin ollut niin kova, että vaatteet ovat lähteneet käsistä. Rouva kun huomasi eilen tuolta naamakirijasta, jotta sinne on tullu uusia vaatteita pilvin pimein, niin sinne sitten ihan ensimmäiseks.

Ihanainen myyjätär kysyi, että voisiko olla avuksi, mutta eihän rouva ees tienny mitä tuli kahtelemaan. Rouvalla posket punotti, hiki valu ja sydän pomppi ihan kurkkuun asti, oli niin rouvan kokosia vaatteita paikka pullollaan ja laatikoissa vielä lisää.

No, rouvalla oli eilispäivänä niin kylmä, että rouva päätti sitten ostaa toppatakin, ettei tänään olisi ihan niin kylmä. Tänään oli sitte kyllä +14 astetta tuossa TorinKulman mittarissa. Eipä siinä toppistakkia kyllä tarvinnu, mutta onhan se ny olemassa jos sattuu vaikka tulemaan taas joskus kylymä. Eikäpä rouva oo koskaan ostanu muutaku mustaa, mutta mites ollakkaan tais tehä suklaatia niin mieli, että suklaanruskea toppis siitä valikoitui. Farkutkin löytyi ja paita ja kaikkea muuta pikku höppänää, mitä ny nainen aina joskus tarvihtoo, tai jokapäiväki.

Eihän tuollasesta liikkeestä voi olla kuin onnellinen, kun sellainen on omaan kaupunkiin saatu. Vaatteet tulee suoraan Englannista, eikä pohjoismaissa ole ainoatakaan muuta YOURSin myymälää. Erikoisuuksia siis ja edullisia.

Onhan Myllyrannassa upeita vaatteita toisenkokoisillekin kuin rouva. Sellaisille pienille normaalikokoisille ja vieläpä lapsille oi jee miten ihania vaatteita. Miehetkin on otettu huomioon, heille on oma osastonsa, mutta ei rouva nyt omalla soppailureissullaan muuta kahtonu ku omia juttujaan.

Sitte sinne onnettomaan on tullu vielä sellanen herkkumyymälä, siellä rouva joutu olla melkeistä kokoajan silimät kiinni. Oli irtosuklaata, marenkeja, amerikan ruokaa ja vaikka mitä luomumaustetta sun muuta. Osti rouva sieltä oikein kunnon kaulimen, ei tartte ku kerran lyyä ukkoa, niin ukkoa ei enää oo. Sitä rouva ei mee koskaan tekemään. Kyllä TorinKulman kaulin on ihan leipomuksia varten. Se hieno kaulin on marmoria ja painaa ku mikäki, rouva kokkeiloo vaikka joulupiparia tai piirakkaa tai pitsaa tai mitä vaa, katotaan miten sen kanssa käy.

Rouvan kukkaro on kovastikin keveä tämän päivän jälkeen eikä pakkasesta oo tietoakaa, mutta onneks on toppatakki kaikeks varuks,..

Tuollasesta turkisliivistä rouva ois oikeinkin kovasti tykänny, mutta sitte rouva alko miettimään, miten sen kanssa tarkenoo... se jäi sinne kauppaan.

Hyvvää viikkoa, rouvalla kun on joka päivä perijantai niin rouva vois toivottaa hyvvää viikonloppua, mutta eikai ny vielä perijantai oo...

Kaikille ihanille kaikkea ihanaa...








Ei kommentteja: