perjantai 28. maaliskuuta 2014

ARVONTA!

Rouva on niin onnellinen, kun te ihanat olette näin paljon seuranneet TorinKulman kuulumisia.

Hyvin harvakseltaan rouva on näitä kuulumisia teille jakanut, mutta mukana olette ihanasti olleet. Rouva oli ajatellut, että joku sopiva luku kun lähestyy niin sitten pistetään arvonta pystyyn ja nyt on tämä aika.

Rouva mietti arvottavaa ihan pää höyryten ja puhui tietysti itsekseen tai herralle, sitähän ei tiedä miten se meni, mutta herra otti onkeensa asian ja hommasi tälläisen oman kaupungin jutskan! TorinKulman rouva ja herra asustavat Taidekaupungissa, täällä on kuvataideviikkoja, musiikkiviikkoja yms ihanaa pitkin kesää ja talvellakin. Mielenkiintoista on tutkia kuinka yksi paperikaupunki on saanut alkunsa ja kuinka taide on tänne kulkeutunut. Serlachius suku on tämän kaiken takana ja erityisesti Gösta on tuonut taiteen kaupunkiimme. Onhan meillä tämä Taito Pirkanmaan Käsityökeskus, joka pitää kädentaitoja yllä kaikille haluaville ja on myöskin tuomassa Taidekaupungin tuotteita esille.

Herra otti rouvan tässä  yks kaunis päivä autoon ja vei tuonne Käsityökeskukseen ja valitsi sieltä tämän ihanan pellavaisen Jukka Vesterisen suunnitteleman Veistospyyheliinan teille ihanille arvottavaksi!
Pyyhkeessä on Gösta Serlachiuksen hankkimien veistosten kuvia ja vyötteessä on tarkempaa tietoa näistä.

Rouva ihan itekseen aatteli tämän jutun toimivan tällä tavalla, että pistät jotakin puumerkkiä tuonne kommenttilootaan ja nimimerkki perään jos olet anonyymi, sillä saisit sitten yhden arvan. Toisen arvan saat jos liityt lukijaksi tähän TorinKulman kuulumisjuttuun ja kolmannen vielä jos vaikka tuolla naamakirjassa tai omassa blogissasi jaat tätä arvontaa. Kolme arpaa on mahdollista saada ja laita sinne lootaan monellako olet mukana.

Onnea arvontaan toivottaa TorinKulman Herra ja Rouva!!!!

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 06.04.2014.

Partsiaika on alkanut TorinKulmalla ja monessa muussakin paikassa, herran ja rouvan päät näkyvät keskipäivästä iltaan jos torilta tarkasti katselee!







torstai 20. maaliskuuta 2014

LOPPUVIIKKO 11 JA ALKUVIIKKO 12


                                                                  

TorinKulmalla aina sattuu ja tapahtuu, vaikkei ole kuin kahesta vanhasta ihimisestä kysymys ja pienestä poikamiesboxista.

Rouvahan oli saanut päähänsä tuon vaaterekin ja vaatekopperon järjestelyn. No, ei muutaku tuumasta toimeen edellisnä lauantaina. Rouvan piti ihan vähän vaan yhtenä päivänä tehdä, mutta ihan noin vain oli koko vaatekopperon sisältö pitkin poikin makuria. Ei hyväntähen, voiko yhen pienen poikamiesboxin vielä pienemmässä vaatekopperossa olla noin julmetun palijon tavaraa??? No, voi... se on todistettu!

Olihan rouva tuonne kopperoon tukkinut kaikki vanhat vaatteensakin, jos vaikka joskus jotain maalaisi niin olisi sellaista maalausrenttua. Ihan sieltä edellisestä vaatekopperosta sieltä pitkän matkan takaa oli rouva hamstrannut vanhaa Marimekon paitaa, villasukkaa, monen monta eri väristä paitaa, eikä rouva koskaan päällensä laita muutaku mustan paijan. Olihan siellä ohentumista vartenkin säästettyä housua ja jakkua, ohentumista ei kyllä vaan ole menneinä vuosina oikein tapahtunut, päinvastoin...

Paljon rouva joutui ihan mustaansäkkiin laittamaan noita riepusia, ei niistä enää ollut maalausrievuiksi eikä minnekkään voinut edes lahjoittaa, oli se sellainen seutu.

Päivähän siinä meni, kun herra joutu vielä kaiken muun lisäksi poraamaan kovasti kivisiin ja koviin seiniin reikiä ja nostamaan sellasta tankoa siellä kopperossa. Kuumakin siellä herralle tuli, hiki ihan virtasi pitkin ja poikin, ei auttanut ilmastointi, eikä partsin oven avaaminen. Jospa rouvalla oli hommaa yhtenä lauantai päivänä, oli sitä herrallakin. Ruuankin herra joutui tekemään, rouva kun ei voinut keskittyä muutakuin kaiken maailman renttuihin ja roinaan. Herra kyllä onneksi ymmärsi tuon rouvan touhuamisen ja teki kiltisti kaikkea tarvittavaa. Ruoka oli kovastikin maukasta, herrahan on tunnetusti hyvä kokki. Osaa tehdä perunakeittoa nakeilla ja ilman nakkeja, kastikkeet onnistuu loistavasti, oli sitten särpimenä mitä tahansa. Lohiherkkua siinä roinan keskellä nautittiin NAM...

Saihan rouva sitten viimein kaikki kampsut kasaan ja siivottuakin vielä koko TorinKulmaan, siinähän sitä hommaa onkin, kun poikamiesboxia siivoaa ;)

TorinKulmalla ei tuota saunaa niin paljoa käytetä, että se on aikasta turha tila, mutta rouva aatteli sitten tuon kaaottisen järjestelyrojektin jälkeen laittaa saunan päälle ja mennä herran kanssa kylpemään, jotta olis mukava mennä puhtaisiin valkeisiin lakanoihin nukkumaan. Rouva odotteli saunan lämpiämistä ihan tosissaan, mutta rouvan odotusta ei palkittu, rouva kun oli laittanut väärästä nappulasta saunan muka lämpiämään, niin se oli muka, kylmä kun mikä, eihän sitä rouva sitten enää päälle laittanut, aatteli vaan, että olkoot ja meni suihkuun. Eipä tullut sunnuntaina saunarapulaa, sai ihan olla kunnossa koko päivän ja se on hieno asia se.

Onhan rouva tässä hankkinut Golfinsa myymistä jo jonkin aikaa ehkä vähän pitemmänkin aikaa. Eihän rouva autoa tarvitse, kun ei missään käykkään. Ihan TorinKulmalla aikaansa kuluttaa ja joskus tuossa likikaupassa pyörähtää, eikä siinä matkalla autoa tarvi, koska matka on niin lyhyt, räpsytinväriä kylläkin.

Sunnuntai päivä oli sitten sellainen, että rouvan Golfille löytyi uusi omistaja. Olipa ihana nuoripari ja niiin ihana pikku hauva, ihan rouvalle hauvakuume iski. Ei rouva ole uskaltanut herralle mitään kuumeestaan puhua, ei ei, ei herra sellaista ymmärtäisi. Eikä taitais rouvan kirppistulot sellaiseen hauvaan riittääkkään, joutuis ihan herralta pyytää avustusta. Parempi pitää suu supussa ja olla hiljakseen.

Nyt sitte tänä päivänä rouvan Golfi vietiin tuohon jonkun matkan päähän suureen kaupunkiin. Muutenhan tuo matka olis mennyt ihan mukavasti, mutta rouvaa vastaan tuli Marimekon myymälä, voi je, rouva meni ihan sekopääksi yhdestä laukusta ja tomera myyjä vielä lisäsi pökköä pesään, että siihen on pellavahuivikin. Mutta kuinkas rouvalle sitten kävikään, niin siinä kävi, että laukku ja huivi jäivät kauppakeskukseen ja rouva tuli tyhjin käsin TorinKulmalle kiireisen herran kanssa. Herralla kun oli kovasti kiireitä tänä iltapäivänä, jos jonkunlaista kokousta, onneksi ehti aamupäivästä rouvaa kaupungista hakemaan, ettei rouvan tarvinnut ihan jäädä sinne suureen kaupunkiin, eksynythän yksinäinen naisimmeinen sinne olisi. Rouva on nyt sitten ilman uutukaisen uutta Mari-laukkua ja pellavahuivia, ei voi mittää, ei yhtää mittää. Ei sillä ettäkö rouvalla nyt niin kovasti olisi surupuseroon tullut, vaikka ilman jäikin, oikeastaan oli ihan onnellinen, kun rahat säästy. Siis tänään oli sitä onnea rahan säästymisestä, eihän sitä koskaan tiedä milloin sellainen laukku keikkuu rouvan olkapäällä ja huivi koristaa rouvan kaulaa...

Heippatirallaa te ihanat, jotka olette mukana tässä TorinKulman kuulumisjutussa.

Rouva on ittetykönään aatellu, että tuossa viidentuhannen kävijän rikkimenossa, rouva laittaisi arpomisen pystyyn. Eipä rouva vielä arpapalkintoa tiijä, mutta kyllä se siitä keksiintyy kun aikasa oottaa.

Sellasta olisi TorinKulmalta tulossa.

Oikeista oikein lumista perjantaita <3






                                                             

perjantai 14. maaliskuuta 2014

UUTTA JA IHMEELLISTÄ POIKAMIESBOXISSA

Jes, jes, jes... TorinKulma on nyt sitte niin trendikäs, että ihan pyörryttää. Rouva on saanut jostain kummasta päähänsä, että tuollainen vaaterekki on sitten niin modernia sisustusta, että TorinKulmalla piti ihan välttämättä saada sellainen. Eihän poikamiesboxissa tilaa ole, ei, jos jotain uutta hankkii  pitää ainakin kaksi vanhaa hävittää. Ensiksi oli tarkoitus vaan tuota vaatehuonetta sisustaa uudelleen ja laittaa sinne tuollainen kapistus, mutta herra kasasi kapistuksen ja laittoi sen tuohon oven viereen ja rouva oli maansa myynyt sen jälkeen... Kapistus oli vaan tosi hentoinen ja heiluva, siinä kävi sitte niin, että herra ja rouva joutuivat lähteä hakemaan toista ja vähän tukevampaa. Tämä perjantai on nyt sitten se päivä, kun trendikkyys tulla tupsahti ihan voimalla tänne TorinKulmalle.

Pitihän tuota kapistusta pyöritellä ja kuvailla vaikka mistä suunnasta, se on sitte niin ihana kun olla voi. Ei rouvan ja herran takit nyt niin trendikkäitä ole, mutta onhan niillä nyt trendi paikka roikkua. Rouvan pikkujouluttelupopotkin pääsi esille, ne ovat olleet harmillisesti tuolla vaatehuoneessa piilossa koko talven, vaikka rouva olisi halunnut niiden olevan aina ja jatkuvasti näkysällä. Onhan rouva tykästynyt tässä viimeaikoina tähtiin ja huiveihin, ei rouva ole koskaan ollut huivi-immeinen, mutta nuo tähdet, eihän tuollaisia tähtihuiveja voi vastustaa kaulaan sellaisia on kieputettava, sopi tai ei...

Rouva kun ei ole nyt pystynyt pitämään kuin vanhoja Reino-tossuja, rouva iski viidennen kerran oikean pikkuvarpaansa tähän pahuksen työpöydän laatikostoon. Ei siinä mitään onhan rouva jo tuolla viidellä kerralla oppinut siihen, että varvas voi murtua ja olla sietämättömän kipeä, mutta ei se näin kipeä ja näin pitkään ole aikaisemmin ollut, mutta Reinot jalassa ja pikkujouluttelupopot kapistuksella, näillä mennään :)

Löysihän rouva tuollaisia vanhan näkösiä limonadipulloja reissusta ja limeä ja sitruunaa. Ei voinut vastustaa kiusausta ottaa niitä mukaansa ja tällätä pöydälle tuomaan kevättä. Herra kyllä varmaan huomenissa ottaa ja käyttää rouvan koristuksia omiin tarkoitusperiinsä. Kyllähän rouvakin siitä saa sitten nauttia, ei siinä mitään. Herra kun likikaupan reissullaan osti lohta ja aikoo huomenissa hemmotella itseään ja rouvaansa. Tuleehan vanhaherra ja aikamiespoikakin osuuksille, eihän heitä voi pois tuollaisesta herkuttelusta jättää, ei sehän olisi suuri vääryys.

Näin täällä trenditietoisessa TorinKulmassa eleillään tänä päivänä. Herra taisi simahtaa tuonne sohvalle raskaan päivän jälkeen, ei herra alkomaholista simahtanut, vaan ihan rouvan käskyttämisestä. Täytyyhän tarjota vaikka viiliä iltapalaksi josko se piristäis herraa :)

Viikonloppuja kaikille ihanille, ei haittaa vaikka satais äkämiä (mitähän ne on?) valoisuus tekee niin ihmeitä :)









sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

DIY WORK LAMP

Nyt rouva selvittää tämän lamppu jutun...

Rouva on haikaillut tuolla FinnisDesingShopissa ja Room21:ssä tuon Work lamp perään. Hintaa valaisimella on rouvan kukkarolle ollut vähän paljon liikaa. Se jäi sitten haaveeksi ja niin rouva luulikin vain haaveilevansa,siihen asti kunnes tuolla Hoplopissa käytiin. Rouvahan oli lentää selälleen ja syrämeen tuli ylimääräsiä lyöntejä, kun rouva ClasOhlsonilla näki tämän osista värkätyn kapistuksen. Eihän tämä nyt rouvan oma DIY ole, mutta rouva on niin ihastunut tuohon hienoon kirjainyhdistelmään, että rouva nyt käyttää sitä joka paikassa, vaikkei olisi edes oikea paikkakaan...

Nyt kuitenkin rouvalla on DIY Work Lamp jee... Se on kasattu osista eikä maksanut likimainkaan samaa kuin ihka oikea. Lamppu pääsi väliaikaisesti valaisemaan partsia noiden matka-arkkujen päälle, niitäkään ei rouva ole partsilta saanut aikaseks viedä mihinkään... joten olkoot toistaseksi siellä ja lamppu päällä.

Kopio on kopio, ei siitä mihkää pääse :( Rouva otti ja lainasi intteristä tuon aidon oikean kuvan ja sitten on tämä DIY :(

Aurinkoista illan jatkoa :)







lauantai 8. maaliskuuta 2014

SELLASTA SE

TorinKulmalla on kovasti paljon likaset akkunat :( Rouva ihan äkkiseltään sen huomas kun aurinko alko paistamaan, hyi aurinkoa kun kaikki liat rouvalle näyttelee.

TorinKulman rouva ja herra ovat viettäneet melkolailla hiljaista aikaa. Ei rouva ole oikein innostunut mistään ei kyllä herrakaan kovin innostuneelta ole näyttänyt koko viikolla. Onneks loppuviikkoa kohti on vauhtia vähän tullut ainakin pääkoppaan jos ei nyt niin kovasti ole liikkeelle päässytkään.

Rouva alkasi tyhjentämään partsia, kaikki pois ihan kaikki. Onneksi on tuollaisia kirppiksiä olemassa, jonne rouva voi noita hyviä tavaroita laittaa myyntiin, ettei herran tarvi kaatikselle kaikkea viedä. Ei rouva oikein osaa sanoa herran mielipidettä tästä rouvan tyhjäysvimmasta, ei herra oikein puhu ei pukahda mitään. Rouvan DIY valaisimeen herra kyllä sellaisen tulpan laitto, jonka saa seinään ja sitten siihen DIY:hyn tulee valo. Voi jesta kun rouvan mielestä se on niin tyylikäs tuo lamppu, illalla saapi laittaa valot ja ihailla sitä, nyt tuo aurinko paistaa niin kovasti, ettei rouva oikein erota valoa, muutakun nuo likaiset akkunat, pahus...

Joulunaikana poikamiesboxin makurissa oli tuollainen saksanhirvenpää tai mikä lienee, kun kerran sängyssä oli samanmoiset pussilakanat piti seinälläkin olla, ei rouva yhtään eläimiä tunnista ihan nyt linnun tietää hiirestä erilleen. Tuo pää sitten siirtyi partsille, kun mustat hyllyt häipyivät uuteen kotiin ja joulukin meni menojaan. Kovasti sopivat lyhty kukkineen ja pää sarvineen yhteen. Ilo silmälle, ainakin rouvan silmälle, rouvalla on kyllä tunnetusti huono näkö ja oikein huonot silmälasit elikkä rouvan mielestä kaikki näyttää aina välillä kauniilta tai sitten ei...

Naistenpäivän kunniaksi herra metsästi pitkin naapurikylää rouvalle narsisseja ja löytyihän niitä, rouva ei vaan löytänyt minkäänlaista purnukkaa ja siinäpä sitten pää sauhusi kun piti keksiä joku jonkunlainen tuonne lyhtyyn muu kuin muoviruukku, rouva pisti narsissit paperiin ja oli ihan tyytyväinen siihenkin keksintöönsä. Rouvalla on ollut oikeinkin tyytyväinen omatekemänpäivä tänään, harvakseltaan niitä enää tulee... Nyt  sekin ihme TorinKulmalla nähtiin ja koettiin, rouvan tyytyväisyys omatekemään :)

Ei rouva yhtään keväästä ja auringosta pahoillaan ole, päinvastoin, tykkää kovasti ja odottelee aamua kun saapi partsilla juoda ekat aamukahvit kera Aamulehden!

Rouva on nyt kuiteski sitä mieltä, että nautitaan auringosta, vaikka liat näkyykin ja viikonlopusta :)