lauantai 11. tammikuuta 2014

IHANA ILTAPÄIVÄ



TorinKulman rouva ja herra oli kutsuttu kaffittelemaan ja kutsu otettiin ilolla vastaan. Ei rouvalla yhtään tietoa ollut minne mennään, mutta mitäpä siitä, kyllä herralla oli suunnat selvillä.

Perille päästyä rouva ja herra seisoivat suut auki... miten kaunista voi jossain päin Suomen maata olla ja miten taitava kätisiä ihmisiä. Henkeä haukkoen katseltiin herran kanssa vierailukohde ihan joka puolelta ja tarkkaan. Oli tavallista saunaa ja savusaunaa, grillikotaa ja muuten vaan istumapaikkaa, ihan oli järveenkin sellainen tehty!

Rouva ja herra ovat niin kiitollisia isäntäparille nautinnollisesta tammikuun iltapäiväkaffittelusta ja monen moisista herkuista. Rouvalla alkoi ihan uusi elämä tälläisen ihanuuden myötä, ei rouva sitä olisi uskonut, että toisella puolella Suomenmaata voisi näin ihania ihmisiä olla, rouva kun on luullut, että vaan siellä toisella päin Suomenmaata..

Oi, oi rouvalle ihan kuume nousi, ei tietenkään mikään oikea kuume vaan ihan tuollainen mökkikuume. Rouvan aarteetkin löytäisivät paikan jos olisi jokin mökki. Eihän rouva tuollaista edes unelmoi, ei kyllä sellainen pikkunen mökkipahanen jossain pellon reunassa riittäisi. Kunhan kattoa olisi vähän päänpäällä tai paremminkin niiden rouvan aarteiden päällä.

Ei rouva tuolta vierailupaikasta kuvia ottanut, olisi rouva pian omakseen sen sanonut ja sehän olisi ollut ihan väärin. Kertoa toisten omasta omanaan. Ei rouva sellaista tee, vaikka kuinka kaunista olikin ja omakseen tuollaisen miljöön haluaisikin.

Rouvalle kyllä kävisi tälläinen tai tälläinen :)
Anteeks ku kuvat mennöö tekstin päälle tai teksti kuvien päälle miten se ny menikää, anteeks kuitenkin...







2 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Oijoi kuinka kauniiisti kirjoitit :) Kiva oli tavata ja tutustua myös Rouvaan,Herra kun oli jo entuudestaan tuttu . Seuraavaa tapaamista odotellessa :)

TorinKulma/Anneli kirjoitti...

Oli niin ihanaa <3
Poikamiesboxi seuraavaksi :)