sunnuntai 17. marraskuuta 2013

PIKKUJOULUTTELUA

TorinKulmalla alkoi pikkujouluttelu ihan yhtäkkiä kun aurinko eilen paistoi. Eipä sitä tiedä mikä auringonpaisteella sai joulutunnelmiin, mutta niin siinä vain kävi.

Rouva ja herra sitten Pitkolle kuusen hakuun, ei siinä muu auttanut. Ei TorinKulman väki varastanut eikä luvatta kuusta ottanut niinkuin hieniomin sanotaan, vaan ihan luvalla herran omalta Pitkolta.

Rouvalla oli kyllä kamera mukana, että saisi kuviakin ottaa ja ihan rauhassa kuusta katsella, mutta rouva sai sellaisen ihanan  puhelun tuolta mummittelu paikasta, että kuvaamiset unohtu ja herra pääsi kuusen valitsemaan ihan itsekseen. Kuusesta ei rouva kyllä tänne kuvaa laita... ei sitten millään. Kuusessa on runko ja muutama oksa ja herran mielestä se on maailman kaunein kuusi, rouva ei viitsi asiaan sanoa yhtikäs mitään. Valoja kyllä kuuseen laitettiin kovastikin paljon ja torinlaidalla käytiin katselemassa miltä se näytti ja ihan hyvähän tuo oli niin herran kuin sittemmin rouvankin mielestä.

Kuusi on partsilla, ei sisällä. Rouvahan tukehtuisi ja joutuisi sairaalaan ja vaikka mitä jos oikea kuusi olisi rouvan kanssa samassa huoneessa jonkin aikaa. Onhan niitä aikoja tullut elettyä tämän pitkän elämän aikana, kun kuusi tuotiin jouluaattona sisälle ja jo jouluyönä sitä roudattiin ulos ja rouvalla kuume nousi pilviin. Sellaisesta viisastuneena ei sittemmin ole kuusta sisälle tuotu.

Edellisessä kodissa, silloin kun rouvaa vielä joulutti oli ulkona ihme kuusi. Sellainen jossa oli valoja ja punaisia pyykkipoikia, eikä kuusi ollut yhtään kuusen näköinen, mutta kaikki siitä tykkäsivät. Rouvakin tykkäsi oikein kovasti.

Tänään sitten rouva keitti riisipuuroa ison kattilallisen JES! Voi mitä naminamia se oli, Vanha herra ja aikamiespoikakin tulivat puurolle ja voi kun siitä nautittiin oikein nauttimalla. Vähän ennenaikaista joulua, pikkujoulua tai mitä lienee...

Rouva innostui niin kovasti, että teki Banoffee tortun jälkiruuaksi kahvin kanssa. Oi mitä herkkua, rouva ei ole koskaan aikaisemmin sellaista tehnyt, mutta tekee kyllä toisenkin kerran.

Näin täällä TorinKulmalla on pikkujouluteltu. Rouva on oikein joulutunnelmissa, ihanaa!!!!

Huomenissa lähdetään mummittelemaan ja papattelemaan ja se se vasta jotain onkin <3
















tiistai 12. marraskuuta 2013

VALOKUVAUS

TorinKulman rouvalla ei ole pullat hyvin uunissa valokuvauksen suhteen. Rouvalla on kamerana vanha pokkari, jolla ei saa kuvia ollenkaan onnistumaan näin pimeällä ja huonoja tulee valosallakin. Kun on katossa valoja, ne heijastavat ja salama räpsyy ja siitä tulee omat ongelmansa. Rouvalla oli kyllä "hieno" kamera, hyvyydestä ei tietoa, rouva ei ehtinyt sillä ottaa montakaan kuvaa, kun ajatteli, ettei ikinä enää kuvaa mitään, oli niin kyllästynyt kaikkeen... siis viime jouluna, kun se muutto oli päällä ja koti hukassa ja kaikki rempallaan. Tähän poikamiesboxiin tultiin väliaikaisesti ja se väliaikaisuus taitaa jatkua loppuelämän :) eipä se haittaa, täällä on hyvä olla. Niin se kamera; rouva antoi sen mummittelu kotiin, kun rouva antoi hienon puhelimensa aikamiespojalle, tasapuolisuuden vuoksi molemmille jotain... niin rouva ajattelee.

Nyt rouva on googlettanut kameroita, ei pääse selvyyteen ei sitten millään muotoa, mikä olisi hyvä eikä nyt niin kamalan kalliskaan kamera. Olis taas intoa kuvata täällä TorinKulmalla ja vähän jossain muuallakin. Blogiin olisi mukava saada parempia kuvia niin itseni kuin teidänkin iloksi.

Mutta... mikä kamera???? Kalliimpi pokkari vaiko järkkäri... kas siinä pulma... ja Cannon vai Nikon vai... siinäkin pulma. Mistä rouva tietää, ei mistään. Oppiiko järkkärillä kuvaamaan tälläinen "joskus nuorena valokuvauskerhossa" ollut rouvashenkilö? Onko pokkari turvallisempi ilman käsisäätöjä? Millä kameralla saa tälläisenä pimeänä vuodenaikana onnistuneita kuvia?

Herra kyllä antaisi oman kameransa rouvalle. On kuulema niin hyvä, että kun nappia painaa: aina tulee kuva :) näin ollen siinä on automaattikameran ominaisuudet. Kuvan laatua ei herra mitenkään halunnut taata. Rouva ei nyt ihan ollut innostunut asiasta, vaikka ilmaiseksi saisi hyvän kameran.

Toivottavasti täällä on lukijoina joitain, jotka tietää kameroista ja kuvaamisesta. Rouva ottaisi mieluusti vastaan vihjeitä hyvästä kamerasta kommenttilootaan tai torinkulmalla postiin tai facebookkiin, minne vaan.

Onhan näinkin pilvisenä ja sateisena päivänä ollut joulukin mielessä, silloin rouva saa mummitella oikein olan takaa. Koko rakas perheyhteisö tulee TorinKulmalle jouluttelemaan ja joulupukkikin on luvannut tulla joulua juhlistamaan ja lahjoja jakamaan. Ihanaa, rouva odottaa niiiin kovasti joulua!!!!

Näissä mietteissä mennään tänään tiistaina.

Kiitos jo etukäteen kamera vinkeistä, toivottavasti rouva niitä saa :)







maanantai 11. marraskuuta 2013

NAAPURIKAUPUNGISSA

TorinKulman rouva ja herra olivat tänään sukuloimassa ja samalla melko suuressa, rouvan mielestä tosi suuressa kaupungissa ostoksilla. Rouva lähti ihan naisseurassa meikkiostoksille ja jätti herran toisen herran kanssa odottelemaan.

Rouvalla on nyt hiustenväriin sopivia meikkejä, eihän samaa huulipunaa voi käyttää rosen- ja porkkanan väristen hiusten kanssa, ei sitten millään. Rouvan uudet meikit ovat hyvin tavallisia Lumenen, L´orealin ja Maybellinen tuotteita, hyviksi todettuja näin arkikäytössä. Rouva on ihan kotirouva, mutta täytyyhän sitä meikkiä olla, edes huulipunaa, kun tuossa läheisessä K-kaupassa käy ;) ja ainakin silloin, kun R-kioskilta menee hakemaan pakettia, se on sellainen huippuhetki, kun saa jotain ihanaa, mitä on tilannut ja odottanut.

Eilen vietettiin Isänpäivää vanhan herran ja aikamisepojan kanssa täällä TorinKulmalla. Ruokailtiin ja jälkkäriksi oli rouvan lauantaina tekemää kääretorttua. Kävi vaan tosi köpsösti kääretortun koristelun kanssa, kun koristeet jäivät kauppaan ja kaupat olivat sunnuntaina kiinni. Onneksi oli kermaa ja kaakaotomusokeria sai edes pursotettua kauniin väristä kermavaahtoa tortun päälle. Makeaahan se oli, vaikka rouva tykkää kovasti makeasta, niin tämä oli jo rouvankin makuun liian makeaa. Kääretorttu meni kuitenkin parempiin suihin eikä siitä enää ole kuin muisto.

Ihanasti on uusi viikko TorinKulmalaisilla alkanut. Oli ihana käydä sukuloimassa! Rouva niin kovasti tykkää näistä sukulaisista. Moneen asiaan tässä poikamiseboxiin muuttamisessa on ollut sukulaisrouvasta suurta apua, TorinKulman rouva on tosi kiitollinen :)

Uusi päivä ja uudet kujeet... huomisiin!









perjantai 8. marraskuuta 2013

VALOA

TorinKulmalla oli käyttämättömänä korilyhty tai lyhtykori, mikä lienee ja pallovalot. Rouva sulloi valot koriin ja herra keksi paikan tuolle ihme hökötykselle¨. Se roikkuu sellaisessa tuuletus - ei nyt teline, mutta sellaisessa vinksautettavassa kepakossa tuossa partsilla. Ihan hyvältä näyttää näin pimeänä aikana.

TorinKulman rouva ja herra toivottavat kaikille oikein hyvää Isänpäivää! Rauhaa ja onnea <3


torstai 7. marraskuuta 2013

JegerSTYLE Pauliina

Anivarhain aamulla TorinKulman rouva hyppäsi ylös sängystä. Oli niin monenmoisia suunnitelmia yhdelle päivälle, ettei rouva oikein kaikkia edes varmaan muistanut. Kaksi jotka rouva muisti oli kampaajalle meno ja auton ostajan tulo.

Rouva oli jo innoissaan, että nyt viimein tulee autolle ostaja. Rouva kun ostaa tomautti keväällä auton itselleen, eikä tarvitse sitä ollenkaan. Pari kertaa on syntymäpitäjässään sillä käynyt ja muutaman työkeikan heittänyt, siinä se on onnettomana seisonut pihassa sateet ja paisteet. Katsojat - ostajat tulivat, koeajoivat ja odottivat että 13v auto on lähes uuden veroinen, kaikkea kans, ei sellaista ole vielä näkynyt, eikä rouva ymmärrä sitäkäään, että autokauppoja lähdetään pitkän matkan päästä tekemään ilman rahaa. No, se siitä kaupanteosta sitten, vähän rouvalla otti pattiin koko systeemi, mutta minkäs omalle tyhmyydelle teet kun auton ostamaan meet... eikä tiedä, että ostaja on rahaton :(

Onneksi se toinen toivon torstain tapahtuma oli edessä ja rouva pääsi JegerSTYLE Pauliinan KLIK. kaunistettavaksi. Rouvan hiuksiin laitettiin uusi look, synkän syksyn piristeeksi. Rouva on perin tyytyväinen ihanaiseen Pauliinaan. JegerSTYLE on vanhoissa Puolustusvoimien tiloissa ja sisustettu ihanasti rakennuksen tyyliin sopivasti. Rouva nauttii olostaan siellä.

Nyt rouva on kuin uusi rouva uusien hiustensa kanssa. Rouvalla on kyllä rohkeutta vaihdella väriä ja leikkausta. Eilen oli rose ja nyt on oranssi - porkkana ja kyllä rouva on peilaillut niin, että peilit ovat melkein puhki. Rouva luulee olevansa tosi magee mimmi... herra TorinKulman mielestä kyllä onkin <3

Vanha herra sanoi nähdessään uuden hiustyylin; ei yhtään liian ruma! Jes, se on kampaajalta hyvin tehty, kun vanha herrakin tuollalailla sanoo. Aikamiespoika katseli ja pyöritteli päätään ja ihmetteli, viimein tuumasi, että jonkun aikaa tuohon tottumiseen menee, mutta taitaa olla jo eri väri kun olisi lopullisesti tottunut. 

Loppujen lopuksi rouvalla on ollut hyvä päivä. Rouva tykkää niiiiin kovasti hiuksistaan ja koko torstai päivä on ollut sateesta huolimatta erittäin onnistunut.

Kiitos Pauliina! Rouvan päivä on pelastettu :)














tiistai 5. marraskuuta 2013

VANHENEMISPÄIVÄ

Jos ulkona on ollut huono päivä, pimeää ja satanut vettä, niin TorinKulman rouvalla on ollut vieläkin huonompi päivä. Heti herättyä kolotti joka paikkaa, rouva ei osannut sanoa, mitä paikkaa ei kolottaisi. Rouva on tosi väsynyt sellaisena kipupäivänä.

Menihän siinä yli puolen päivän, että sai edes vaatteet päälle. Ei rouva oikeastaan muistanut edes vanhenemispäiväänsä, herra sen muisti kaupassa käydessä. Toi sellaisia herkkubullia, että oksat pois. Kahvithan siinä oli keitettävä ja nautiskeltava bullerot. Bullero ja särkylääke saivat sen verran helpotusta rouvan elämään, että rouva heitti tuijan päälle valot tuonne partsille. Oli niin pimeää, että pakko oli jotain valoa saada. Tuskin tuo asetelma joulua näkee, mutta onhan nyt valoa vähän, torikin on mustankiiltävä, eikä se ole mistään kotoisin, ei.

Nyt rouva voi vähän paremmin kuin aamusta, jaksoi jo katella Sydämen asialla. Se on paljon se. Kyllä rouva suunnitella on jaksanut vaikka mitä, ei niin kipeä ole ollut, että suunnitelmat häviäisivät. Uusia vetimiä keittiön kaappeihin ja jouluaattoa ja kippoja työpöydälle ja yhtäsuntoista muuta mukavaa.

Rouva on aina rakastanut syksyä, mutta nyt rouva ei kyllä rakasta, ei edes tykkää ei yhtään, Rakkautta syksyyn ei sytytä tuikut, kynttilät eikä mitkään valot. Menee se maailma mallilleen, kun vuodenaikojen tykkääminenkin menee rouvalla ihan sekasi.

Ykskaks rouva muisti tänne poikamiesboxiin muuton tuosta kahvinkeittämisestä. Oli se niin vaan julumaa se muuttaminen, kun MoccaMasterkin oli liian suuri, voihan nenä. Se tökötti perä eellä tuossa pöydällä sopimatta olemaan etupää edellä. Eikä se sovi millään, että kahvinkeitin on väärinpäin... kauppaan vaan ja hankkimaan sopivampaa keitintä. Sopivan kokoinen keitin oli vielä Saksanmaalla ja sitäkin piti oottaa ja katella peräeellä olevaa MoccaMasteria. Nyt TorinKulmalla on sellainen sopivan kokoinen Philips, joka on etupää eteenpäin, niinkuin pitääkin.







maanantai 4. marraskuuta 2013

LYHTYKYNTTILÄ

Rouvan on ihan pakko näyttää näitä huonoja kuvia just nyt!

Ei voi mikään palaa niin kauniisti kuin Tokmannilta ostettu Bolsius Rustiikki pöytäkynttilä tässä ihanaakin ihanemmassa Norman Copenhagen lyhdyssä.

Kynttilä palaa tasaista liekkiä ja reunat menevät samoin kuin marmorikynttilässä.

Eipä rouvalla tänään muuta. Hyvää uutta alkanutta viikkoa!