torstai 3. lokakuuta 2013

KAKSI KULTTUURIA ;)

Rouva alkoi muistelemaan tapaamistaan herra Torinkulman kanssa,. Aikaa siitä on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta ja vähän ylikin. Muistelot lähti roskaruuan syönnistä Orituvalla. Olimme käymässä Tampereella ja nälkä yllätti pois tullessa. Matkassa oli mukana aikamiespoika ja siksi valintana oli Hesen ateriat.

Nii in aikanaan, kun rouva ja herra tapasivat toisensa eivätkä olleet vielä rouva ja herra. Herra oli hieno herra, oppinut syömään kaikissa hienoissa ravintoloissa ja hienojen immeisten kanssa. Tiesi miten illallisilla käyttäydytään yms... Rouva taas oli ollut jälkikasvunsa kanssa, ei tiennyt hienoista illallisista muutakuin telkkarin kautta. Olihan rouva joskus yrittänyt jälkikasvuaan viedä ravintolaan, mutta aina voiton veivät nämä pikaruokalat Mäkit ja Heset. Kaksi vastaan yksi.

Herralla ja rouvalla oli aivan erilaiset "kulttuurit"! Siinähän sitä olikin. 

Herra vei rouvaa syömään mitä hienoimpiin paikkoihin. Rouva kulki perässä ja yritti ottaa mallia miten toimitaan. Ei sitä osaa sanoa miten se meni, mutta menihän se ja rouva oli todella onnellinen ja ylpeä itsestään, kun selvisi hengissä.

Kääntyihän se niinkin päin, että rouva alkoi herraa vikittelemään sormilla syömiseen. Aapiskukossa herra otti ensimmäisen ranskiksensa sormiin ja oli kuin Liisa tai Lassi ihmemaassa, ei reppa ymmärtänyt, että se pitää tökätä ketsuppiin ja laittaa suuhun. Rouva joutui ihan opettamaan herraa tässä asiassa.

Näin voi eri "kulttuurit" kohdata ja toinen oppia toiseltaan kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ei rouva ole omaksunut herran ruokakulttuuria, rouva kun on höpsö, ei oikein osaa käyttäytyä hienosti. Herra on kyllä omaksunut aivan loistavasti rouvan ruokakulttuurin ja se on nappi juttu JES!

Pitihän sitä kiertää Oritupa läpikotaisin, kun siellä kerran oltiin. Tuliaispuoli on monesti näillä taukopaikoilla mahtava. Nytkin oli saunatuotteita, kynttilöitä, koruja, leluja yms.

Rouvan silmiin osui Orivedellä tehdyt korut. Rouva tykkäsi kovasti, kun oli otettu "lähi" tuotteita myyntiin. Ansku on tehnyt koruja laidasta laitaan, sopii moneen makuun. Pöllökorvikset olisivat lähteneet rouvan mukaan, mutta toiset olivat liian suuret ja toiset liian pienet... harmi :(  
Anskun fb-sivut klik, käykäähän tutustumassa. 

Rouva jäi nyt tässä miettimään, onko parempi, että teksti on ensin ja kuvat peräkkäin lopussa? Vai onko parempi, että kuvat ja tekstit ovat "sekaisin"? Kertokaa...












                       Loppuhuipennus T-paidoista!!! 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä kuvia ja ihania juttuja :)

TorinKulma/Anneli kirjoitti...

Kiitos <3