lauantai 12. lokakuuta 2013

FIILISTELYÄ

Rouva teki aamulla pizzoja kaksi uunipellillistä. Riittäähän siitä useammalle ja useampaan kertaan, koko perheyhteisö tuli tälle päivälle ruokittua kerta heitolla. Helpotti tätä lauantaita melko paljon.

Aikamiespojalla ei ole ollut sängyssä päätyä. Sängynpääty ei ole seinään päin. Rouva ajatteli aikoinaan, että sänky olisi samalla sohva, mutta eihän se niin mene kuin rouva ajattelee. Tyynyt tippuivat sängystä ja yöpöytä sängynpäädyssä kaatui... tietäähän sen miten siinä monena yönä on käynyt. No, nyt sitten teetettiin sänkyyn pääty ja se käytiin tänään laittamassa paikalleen. Tosi hieno tuli, aikamiespoikakin oli erittäin tyytyväinen. Saatiin samaa tummaa pähkinää, jollaisia muutkin kalusteet ovat.

Rouvalla on isä, niinkuin kaikilla meillä, mutta koska rouva on jo hieman iäkäs on rouvan isä vielä iäkkäämpi ;) Rouva ja herra on TorinKulmalla ihmetellyt muutamia viikkoja miksi vanha herra on niin nopeasti mennyt alaspäin. Tehtiin jo MMSE-testi ja se meni vallan mainiosti. Ei siis vaikuttanut dementialta, no Alzheimerin tauti... ei oikein sekään. Ihmettelyä ja ajan tilaamista lääkärille. Tänään vanha herra soitti rouvalle ja kertoi, että hänen lääkkeenjakonsa on sekaisin. Sitähän rouva on jo pitkään ajatellut, että milloin se tulee eteen, ettei vanha herra enää lääkkeitään pysty jakamaan dosettiin. Rouva ja herra lähtivät selvittelemään lääkeasiaa ja siinähän sitten selvisi vanhan herran "höperyys". Vanha herra on ottanut muutaman viikon kaksi verenpainetta alentavaa lääkettä ja jättänyt sydänlääkkeen ottamatta... Jako moka!!! Luultavasti vanha herra on kohta taas oma itsensä kun lääkkeet menevät oikein.

Kaiken jälkeen rouva ja herra päättivät vähän fiilistellä lauantai illan kunniaksi. Partsille katettiin herkkupöytä... eipä tuohon herkkupöytään paljoa kuulunut, mutta sitäkin parempaa. Valion vaalea glögi, piparit, aprikoosihillo ja sinihomejuusto. Unholaan jäivät tämän päivän kaikki tehdyt ja tekemättömät työt. Saimme nauttia illasta yhdessä kaksistaan <3

Glögilaseja rouva ei löytänyt mistään, mutta poronsarvet löytyivät. Sama se mistä sen glögin juo, kun vain poronsarvet ovat pöydällä ja yhdet Reinot partsilla, vaikkakin väärän väriset.

Hyvää viikonloppua kaikille ihanille! Nautinnollista syyslomaa joilla sellainen on!











Ei kommentteja: